1956
Maiseman suojelu kytkettiin Pirkanmaalla kuten muuallakin alusta asti luonnonsuojeluun. Lähtökohtana seutusuunnittelulle oli, että ehdottomasti säilytetään sellaiset kohteet, joilla on ”merkittävä kauneusarvo ja historiallista arvoa.”Kulttuurimuistomerkit eli näkemisen arvoisina pidetyt muinaisjäännökset ja rakennukset lueteltiin. Rakennuskohteita oli vain muutama: talomuseoita tai ulkomuseoita. Juupajoen Kallenautio, jolla nykyään on valtakunnallista merkitystä rakennettuna ympäristönä, oli luetteloa laadittaessa kehitteillä kestikievarimuseoksi: ”nähtävyys pian”. Arvokohteiden lista sisälsi alun perin kahdeksankymmentä kiinteiden muinaisjäännösten aluetta. Vertailun vuoksi vuonna 2016 niitä tunnetaan yli 1600.
“Kiva, että Kallenaution kievarin umpipiha on Pirkanmaan rakennussuojelun grand old lady, joka on saanut paljon jälkeläisiä! Pitää muistaa, että nykyisen kaltaista rakennussuojelua ei ennen vuoden 1985 lakimuutosta ollut lainkaan, tai se ymmärrettiin museaaliseksi toiminnaksi. Tähän saattoi olla vaikutuksensa sillä, että sotien jälkeen juuri erilaisista talomuseoista kehkeytyi kiinnostus vanhaa rakennusperinnettä kohtaan.
Inventoinnit karttuivat hitaasti verrattuna muihin teemoihin. Mutta hitaasti muuttuu ympäristökin: viimeisintä inventointia tehdessäni kohtasin monen rakennuksen hämmästyttävän saman näköisenä kuin vuosikymmenten takaisissa kuvissa.”
– suunnitteluarkkitehti Lasse Majuri
Inventoinnit karttuivat hitaasti verrattuna muihin teemoihin. Mutta hitaasti muuttuu ympäristökin: viimeisintä inventointia tehdessäni kohtasin monen rakennuksen hämmästyttävän saman näköisenä kuin vuosikymmenten takaisissa kuvissa.”
– suunnitteluarkkitehti Lasse Majuri
1950-luvun loppu
Arvokkaiden kulttuuriympäristöjen matkailulliseen arvoon oli kiinnitetty huomiota jo 1950-luvulla. Pidettiin tarkoituksenmukaisena säädellä maankäyttöä niin maisemallisesti kauniita alueita pitkin kiemurtavien teiden kuin nähtävyyksien ympäristössä.Näkymiä haluttiin parantaa, ja myös tunnettuutta. Kun uudet pikatiet samaan aikaan rakennettiin halkomaan salomaita, oltiin aiheesta huolestuneita siitä, että vapaa-ajanviettäjät ja lomailijat porhaltaisivat Pirkanmaan nähtävyyksien ohi.
Kaikkien silloisten teiden maisemat luokiteltiin 1–6. Lisäksi annettiin ehdotuksia toimenpiteiksi, joilla maisemia voitaisiin parantaa ja matkailuarvoa lisätä.
1963
Muinaismuistolaki.Sisäasianministeriön antamissa seutukaava- määräyksissä edellytettiin lain nojalla rauhoitettujen muinaisjäännösten huomioon ottamista.
1973
Tampereen seutukaavaliitto ja Museovirasto aloittivat esihistoriallisten kohteiden inventointityön. Selvitys 28 kunnan osalta valmistui 1973.Kymmenen vuotta myöhemmin valmistui inventointi koko seutukaava-alueelta. Lista oli tarkoitettu tiedoksi maankäytön suunnittelijoille.
”Vaatimatonkin vuosituhansia vanha muistomerkki on arvokas nyky-ympäristössämme, missä monesti näyttää jäävän tilaa yksinomaan aikamme asfaltti- ja kivirakenteille.”
1977
Ensimmäinen rakennuskulttuurikohteiden inventointi rakennushistoriallisesti, historiallisesti tai ympäristöllisesti merkittävistä kohteista. Vielä ei – ehkä kaukaa viisaasti – asetettu tiukasti kysymystä siitä, mitä kohteille tapahtuisi. Purkamisen sijaan suositeltiin peruskorjausta.Kunnilta oli arvokohteita kysytty jo 1970-luvun alussa. Inventoinnin aineiston keräsivät TTKK:n arkkitehtiopiskelijat vuosina 1973–76. Kohteet valokuvattiin ja ”isäntiä ja emäntiä haastateltiin”. Kohteita tuli kaikkiaan 768.
1970-luvun loppu
Palattiin valikoidusti maisemateihin. Kuten nykyisetkin kulttuuriympäristöjen selvitykset, raportti sisälsi sekä kohteiden kuvauksen että arvottamisen.Nyt esitettiin vain parhaimmisto. Maisemallisesti kiintoisia reittejä oli laadittu yhdeksän, kattavasti kaikkialle maakuntaan. Lisäksi oli kunnittain kartat nähtävyyksistä: arvokkaat historialliset paikat, luontokohteet ja muut nähtävyydet.
1981
Rakennus- ja maisemakohteita oli jo toista tuhatta. Katselukulma laajeni huimasti: Kirjoitettiin yleisesti asutusmuotojen ja rakennuskannan ominaispiirteistä.Uutta olivat arvoalueet, kuten kokonaiset kylät tai kaupunginosat. Nuorimmat kohteet olivat Oriveden ja Salokunnan modernistiset kirkot. Kunnat esittivät kilvan uusia kohteita: julkaistiin toinen painos ja vielä kolmaskin vuonna 1990 päivitetyin tiedoin. Jähmeän alun jälkeen oltiin innostuttu seudun historiasta ja siitä kertovista ympäristöistä.
Selvitys oli niin kattava, että kohteet muodostavat yhä rungon maakunnallisesti merkittäville ympäristöille. Raportit olivat laajasti seutukaavoituksen, muiden suunnittelijoiden ja yleisön käytössä.
1983
Edellisenä vuonna oli astunut voimaan maa-aineslaki, jossa kiellettiin mm. ”kauniin maisemakuvan” turmeleminen maa-aineksen otolla. Laajemman kuin yhden kunnan maisema-arvojen tarkastelua pidettiin objektiivisuutta lisäävänä lupaprosesseissa. Harjujen kulttuurihistoriallisiksi arvoiksi ymmärrettiin vanhat kulkuväylät ja pitkä asutushistoria niiden kintereillä, sekä mm. kulttipaikat. Nykyajan ”kulttipaikoiksi” mainittiin harjuilla sijaitsevat urheilukeskukset ja laitokset. Esteettistä arvoa pohdittiin vakavasti, ja arvioitiin eri jaksojen sietokykyä sekä suojeluarvoa.
1985
Lakimuutos:Maakuntien inventoinnit ja Tampereen Verkatehtaan suojelukiista 1970-luvulla olivat sysänneet liikkeelle lakimuutoksen. Rakennukset suojellaan tästedes pääosin asemakaavoilla. Perinne- ja kauneusarvot tuli säilyttää.
1993
Valtioneuvoston päätös:Valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt (RKY 1993). Maisema-alueista tehtiin päätös pari vuotta myöhemmin.
1995
Ensimmäisen kerran valtakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt saatiin oikeusvaikutteisena 3. seutukaavan kartalle.Nykyinen jaottelu rakennettu ympäristö / maisema vakiintui. Maisemakokonaisuuksia ja -nähtävyyksiä oli 25, osa määritelty vain maakunnallisesti merkittäviksi. Rakennettuja ympäristöjä oli 160. Jälkimmäisiä oli myös eritelty tyypeittäin.
1997
90-luvun lopussa tehtiin mittava kokonaisuus, Hämeenkyrön kansallismaiseman hoitosuunnitelma toteutussuunnitelmineen. Monen tahon yhteinen hanke oli eräänlaista jatkoa aiemmille maisemateitä koskeville pohdinnoille: etsittiin keinoja maisema-arvojen säilyttämiseen, joka oli koettu haastavaksi, kun maaseutu eli rakennemuutosta.
2007
Ensimmäiseen maakuntakaavaan merkittiin pienialaiset perinnebiotoopit ensimmäistä kertaa. Kaavaa varten selvitettiin maakuntamuseon kanssa ensimmäisen kerran koko maakunnan historiallisen ajan muinaisjäännöksiä, kuten asuinpaikkoja ja teollisuuden arkeologista perintöä.Seutukaavan valtakunnalliset arvoalueet sisällytettiin kaavaan tarkennetuin rajauksin. Paikoin yhdisteltiin kohteita isommiksi kokonaisuuksiksi, mikä sopi maakuntakaavan henkeen. Lisäksi esitettiin erikseen maakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä.
2014
Maakuntakaavaa 2040 varten laadittiin kymmenkunta kulttuuriympäristöjä käsittelevää selvitystä. Kulttuurimaisemien selvitykset päivitettiin.Kaupunkisuunnittelun ja rakennuskulttuurin parhaimmistoa haluttiin täydentää erityisesti nuoremmilla, sotien jälkeisillä ympäristöillä.
Vapaa-ajan rakentamisen huomioiminen toi mukanaan mm. Aitolahden ja Teiskon yli satavuotisen huvilahistorian esiin. Näsinneula ja Sääksmäen silta kahviloineen taas ovat moderneja ympäristöjä, joista Pirkanmaa tunnistetaan.