1956
Suojelumyönteisyys yleistyy
Seutusuunnitelman aikoihin alkoivat ensimmäiset muutokset tapahtua kohti suojelumyönteistä ajattelua.
Seutusuunnitteluliitto otti tuolloin ohjelmaansa suojelukohteiden inventoinnin ja maisemasuojelulliset selvitykset. Myös tiesuunnitelmissa alettiin ottaa huomioon maisemaa säilyttävät ja parantavat tekijät.
1957
Kirjattiin luonnonsuojelun ja maisemanhoidon periaatteet, joissa todettiin rakentamisen välttämättömyys silläkin uhalla, että sen takia menetetään ikuisiksi ajoiksi arvokkaita maisematekijöitä.
1966
1. Viheraluetutkimus
Ensimmäistä viheraluetutkimusta käytettiin runkokaavoituksen lähtökohtana. Siinä karttaan merkittiin harvinaislaatuiset luonnontilassa olevat alueet, ulkoilualueet, joilla pätivät jokamiehen oikeudet, vapaa-ajan toimien ja palvelujen alueet sekä parhaat maatalousmaat, joita haluttiin varjella muunlaiselta käytöltä.
1971
Luonnonsuojelun perustoja
Vaiheseutukaavoja silmällä pitäen tehtiin alustavia selvityksiä jo 1970-luvun alussa. Kattavien aluevarausten saamiseksi oli tarpeen luoda luonnonsuojelun perusselvitys ja suojelusuunnitelma.
1972
Luonnonsuojelu- ja virkistysalueiden selvityksiä jatkettiin myös seuraavana vuonna seutukaavaalueen virkistysselvitys II:n muodossa.
1972
Vihreää saavutettavuutta
Ensimmäisiä loma-asutuksesta riippumattomia selvityksiä virkistys- ja vapaa-alueista tehtiin 1970-luvulla, jolloin tarkasteltiin muun muassa näiden alueiden saavutettavuutta kevyenliikenteen verkkoa hyödyntäen.
1974
Seitseminen
Yksi seutusuunnittelun merkittävimmistä saavutuksista luonnonsuojelun saralla on ollut Seitsemisen kansallispuiston perustaminen ja laajentaminen.
Seitsemisen mahdollisuudet olivat hienot: se oli maan toiseksi suurimman väestökeskuksen tuntumassa ja saavutettavissa koko Etelä-Suomesta. Lisäksi sen luonto puhui puolestaan. Seitsemisen vaikuttavuutta tuotiin todistamaan, ja hankkeen etenemistä toivottavasti jouduttamaan, jopa tasavallan presidentti Urho Kekkonen.
1976
1. vaihekaava
Tampereen seutukaavaliitto oli muita maakuntia edellä tehdessään ensimmäisen seutukaavansa vaiheseutukaavana koskien virkistys- maa- ja metsätalousalueita, uhanalaisia suojelualueita sekä elinkeinoelämälle tärkeitä loma- ja maatalousalueita. Siinä siis kartoitettiin alueet joille ei tulisi rakentaa. Kyseinen kaava oli niin uraa uurtava, että sen saadessa sisäasianministeriön vahvistuksen syyskuussa 1977, antoi sisäasianministeriö samalla kaikille muille seutukaavaliitoille ohjeet seutukaavojen laatimisesta suojelu- ja virkistysalueita varten.
1985
Viherverkko
”Pehmeitten arvojen esiinmarssi yhteiskunnassamme on heijastumassa suunnittelutoimintaan kaikilla alueilla.”
Selvityksen esipuheen mukaisesti Seutukaavaliitto alkoi ulottaa katsettaan yksittäisistä luonnonsuojelun kohteista laajempaan viherverkostojen ajattelutapaan. Selvitys toimi askellautana kohti ekologisten käytäväverkostojen ja viherverkostojen huomioimista laajemmin seutukaavatasolla ja etenkin yksityiskohtaisemmassa maankäytön suunnittelussa.
1992
Yhteenveto suojelualueista on ensimmäinen koko Pirkanmaan kattava. Se sisältää kootusti lakeihin ja asetuksiin perustuvat suojelualueet, valtakunnallisten suojeluohjelmien alueet, vahvistettujen seutukaavojen alueet, metsähallituksen päätöksillä perustellut erikoismetsät sekä kunnittaiset arvokkaat luontokohteet.
2016
“Viherverkostoa on Pirkanmaalla suunniteltu yli 50 vuotta. Vuonna 1966 julkaistiin Tampereen Liikennealueen Seutusuunnitteluliiton viheraluetutkimus, jossa viheralueita tarkasteltiin laadukkaina luonto-, ulkoilu-, maatalous-, vapaa-aika- ja palvelualueina.Viheraluesuunnittelusta on siirrytty sittemmin kohti verkostomaista suunnittelua, jossa viheralueet ja niiden väliset yhteydet takaavat toimivan kokonaisuuden. Tavoitteet ovat samalla moninaistuneet: suunnittelun keinoin pyritään mm. uhanalaisten lajien, elinympäristöjen, ekologisten yhteyksien ja ekosysteemipalveluiden turvaamiseen.”
– maankäyttösihteeri Johanna Kuusterä