Innovaatiotoiminnan tilannekuva 2020

Pirkanmaan vuoden 2020 innovaatiotilannekuvassa näkyy kaksi vahvaa trendiä, kansainvälisyys ja digitaalisuus. Kansainvälisestä kytkeytymisestä kertovat indikaattorit ovat kehittyneet pääosin nousujohteisesti. Myös digitalisaation positiivinen kehitys on jatkunut Pirkanmaalla jo useamman vuoden ajan.

Digitaalisen teknologian vahva traditio ja Tampereen korkeakouluyhteisö houkuttelevat maakuntaan investointeja. Vetovoimaa lisää ekosysteemin monipuolisuus, jota heijastelee osuvasti muun muassa kasvuyritysten määrän positiivinen kehitys. Pirkanmaan houkuttelevuudesta kertoo mm. tuore Microsoftin tuotekehitysyksikön sijoittuminen alueelle.

Korkeakouluissa syntyneiden yritysten määrä kuitenkin laski kuten myös korkeakouluilla sparrattujen ideoiden määrä. Samasta suunnasta kertoo keksintöilmoitusten määrän lasku. Tämän kehityssuunnannan kääntämiseksi yritysten yhteistyötä korkeakoulujen kanssa tulee tukea.

Kuva innovaatiotilannekuvan indikaattorinostoista Kuva innovaatiotilannekuvan indikaattorinostoista
Kuva: Creative Crue Oy

Uudet kumppanuusmallit, joita myös valtakunnallisessa TKI-tiekartassa esitetään, ovat yksi osa yhteistyön rakentamista. Luottamus, joka on kumppanuuden ja uusien innovaatioiden edellytys, voi syntyä vain vuorovaikutuksessa. Siksi korkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristöjen tavoitettavuus, houkuttelevuus ja kansainväliset yhteydet ovat tärkeitä.

Yhteistyötä on edistetty kartoittamalla ja tekemällä innovaatiopalveluista saavutettavampia startupeille sekä yrityksille valmistavan teollisuuden, sosiaali- ja terveyssektorin sekä älykkään kaupungin teemoissa. Maakunnan elinvoiman kannalta on jatkossa olennaista yhteistyön laajentaminen toiselle asteelle ja TKI-ympäristöjen edelleen kehittäminen.

Koronan aikaan saamaa digitalisaation muutosharppausta tuskin nähdään samassa mittakaavassa lähiaikoina. Syntynyt tilanne antaa kuitenkin vahvan pohjan uutta arvonlisää tuottavan muutoksen vauhdittamiselle. Maakunnan elinvoiman varmistaminen ja hallittu siirtymä vähähiiliseen maailmaan vaativat sellaista osaamista ja innovaatioita, jotka pohjustavat uusia kestävän kehityksen vientituotteita, palveluita ja liiketoimintaa. Tiivis yhteistyö Sitran kanssa kuluneen vuoden aikana on antanut osviittaa tähän työhön.

Vetovoimaisen yritysympäristön rakentamisessa alueen kulttuurin merkitys on suuri. Ihmiset haluavat muuttaa luoviin ympäristöihin, joissa on mahdollista verkostoitua, solmia sosiaalisia suhteita, viihtyä erilaisten palveluiden äärellä ja voida hyvin. Kestävyyttä ja sosiaalista hyvinvointia mitataan jatkossa Pirkanmaan innovaatiotilannekuvassa. Ihmisten ja ympäristön hyvinvointi korostuu vastuullisessa ja vauraassa maakunnassa.


Päivin terveiset

Päivi Myllykangas kertoo uusiin avauksiin suuntaavasta innovaatio- ja tulevaisuustyöstä.

Klikkaa kuvaa niin pääset videoon.



Teemamittarit

(Klikkaa otsikkoa ja tutustu tilannekuvan sisältöihin tarkemmin.)

Vuoden 2020 syventymät

Pirkanmaalla hyödynnetään monipuolisesti olemassa olevia verkostoja. Innovaatiotilannekuvan ja startup-allianssin vuodenkierto oli ensimmäistä kertaa sidottu yhteen ja koordinointivastuu allianssissa on vuonna 2020 ollut Pirkanmaan liitolla, mikä toi toiminnan keskiöön luontevasti tietojohtamisen näkökulman. Kuluvana vuonna Startup-allianssin toimintaa, tavoitteita ja indikaattoreita onkin kehitetty aktiivisesti ja tästä työstä on saatu syötteitä myös innovaatiotoiminnan tilannekuvaan. Startup- ja kasvuyritykset näkyvätkin selvästi tämän vuoden tilannekuvan syventymissä.

Toisena vuoden teemana on tiedon visualisointi. Growth Monitor visualisoi startup- ja kasvuhakuisten yritysten dataa. Toinen kokeileva visualisointikokonaisuus toteutettiin Pirkanmaan valmistavan teollisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin sekä älykaupungin tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinfroille. Tämän mahdollistivat alueen infroista dataa keränneet Tracs3- ja InnoHEIs-hankkeet, joista jälkimmäisen kanssa jatketaan infrojen visualisoinnin edelleen kehittämistä.

Kolmas Pirkanmaalla innovaatiotoimintaan kytkeytyvä ja nouseva teema on kestävyysajattelu niin ekologisella kuin sosiaalisellakin ulottuvuudella. Siirtymä kestävämpään yhteiskuntaan on megatrendi, jota kohti mennään väistämättä ja haaste tuottaa ekologisesti sekä sosiaalisesti kestäviä innovaatioita koskettaa yritysten ja tutkimustoiminnan lisäksi niiden toimintaa tukevia toimijoita sekä julkista sektoria, jonka on kyettävä yhä paremmin huomioimaan nämä ulottuvuudet päättäessään alueen kehityssuunnista.

Jotta ymmärrystä ja päätöksiä kestävyyttä tukevista suunnista voi syntyä, on monitorointiin oltava välineitä. Pirkanmaan ekologinen transitio -hankkeen yhtenä osana kehitetään elinvoiman mittaristoa huomioimaan myös sosiaalisen osallistumisen ja hyvinvoinnin ulottuvuuksia perinteisten taloudellisten mittarien rinnalla. Tilannekuvassa on syventymä aiheesta, jossa on esillä ensivaiheessa valikoituja mittareita ja ajatuksia mittaamisen tulevaisuudesta:

tutustu tästä ekososiaalisen kestävyyden mittariin.



Lisätietoja: Päivi Myllykangas, Innovaatio- ja tulevaisuustyön johtaja, 040-7436417
Leena Nykänen, Elinvoima-analyytikko, 044-4222240