Kohti uutta rohkeutta ja kumppanuutta

Tilannekuvassa on esillä vahvan rakennemuutoksen viesti. Vanha tuntuu hajoavan alta nopeasti. Meillä on osaamispääomaa, vahvaa yrittäjyyttä ja kansainvälisiä osaajia. Nyt pitää antaa alueelle ja sen osaajille lupa ja tila toteuttaa.

Sinänsä vahva ja tähän saakka hyvin resursoitu innovaatiojärjestelmämme ei pysty riittävällä vauhdilla uudistamaan talouttamme ja tuotantoamme. Siksi on pohdittava, miten uudistusten nopeutta voidaan lisätä ja saada investoinneista enemmän tuloksia. Tärkeää on rakentaa kehittämisympäristöt jatkossa siten, että ne puhuttelevat parhaita osaajia ja kansainvälisen tason yrittäjätiimejä.

Innovaatiotoiminnan tilannekuvan kärkimuutokset 2015