Maakuntaohjelma

”Yhä rohkeempi ja sopii sulle edelleen!” on Pirkanmaan uudistettu maakuntaohjelma vuosille 2018 – 2020. Se sisältää sekä pitkän tähtäimen kehittämistavoitteet että konkreettisia tehtäviä näiden toteuttamiseen.

Maakuntaohjelman iso tavoite on älykkäästi erikoistuva vahvojen valintojen Pirkanmaa. Sen toteutumista tukevat kehittämistehtävät on koottu kokonaisuuksiksi "välkky", "ehyt", "kestävä" ja "saavutettava". Ohjelma sisältää myös Pirkanmaan älykkään erikoistumisen strategian, jolla linjataan innovaatiokehittämistä Pirkanmaalla. Maakuntaohjelma on hyväksytty Pirkanmaan maakuntavaltuustossa 4.12.2017.



Maakuntaohjelman toteuttamisessa on neljä kehittämiskokonaisuutta, joissa huomio kiinnitetään seuraaviin asioihin:


Välkky Pirkanmaa

  • Yrittäjyyden nostaminen ja kannustaminen uudelle tasolle
  • Isojen haasteiden (kuten sote-uudistus, älyliikenne) hyödyntäminen kehittämisalustoina
  • Uuden yliopiston aktiivisten yhteyksien tehostaminen ympäröivän toimijakentän kanssa (ml. tutkimusinfran avaaminen)
  • Startup-yritysten kasvu- ja kansainvälistymisvalmiuksien ja niitä synnyttävän ja tukevan pääomittaja- ja kasvattajayhteisön vahvistaminen
  • Ulkomaisen rahoituksen kanavointi alueen investointeihin ja kehittämiseen ja yhteyksien varmistaminen kansainvälisiin arvoverkkoihin

Ehyt Pirkanmaa

  • Työn muutoksen ja uudenlaisten työn tekemisen tapojen muuntaminen mahdollisuuksiksi
  • Työllisyydenhoidon uusien paikallisten mallien ja kokeilujen toteuttaminen ja tuki
  • Yksilöiden ja yhteisöjen aktiivinen toimijuuden mahdollistaminen ja tukeminen
  • Ympäristöjen tarjoaminen mielekkäälle, luovalle, aktiiviselle ja tuottavalle tekemiselle

Kestävä Pirkanmaa

  • Uudistuvan ja kehittyvän osaamisen jalostaminen skaalautuviksi vientituotteiksi
  • Resurssiviisaiden toimintatapojen vakiinnuttaminen kaikilla toimialoilla
  • Bio-, kierto- ja hyvinvointitalouden liiketoimintamahdollisuuksien käyttö etenkin Pirkanmaan maaseudun elinvoimaisuuden edistämisessä
  • Laadukkaan, monimuotoisen, terveellisen ja turvallisen elinympäristön hyödyntäminen elinvoiman ja hyvinvoinnin perustana
  • Jaetun vision ja yhteisen resurssiviisaan tulevaisuuskuvan vahvistaminen bisnesekosysteemien toiminnan tukena

Saavutettava Pirkanmaa

  • Tietoliikenneverkon ja digitaalisten palvelujen kattava mahdollistaminen - "100 Mt/s kaikille"
  • Koko maakunnan pysyttäminen palveluverkossa vyöhykkeisyyttä, joustavia palveluja ja toimintamalleja soveltaen
  • Uusien palvelumallien tuominen tavaroiden ja ihmisten kuljetuksiin
  • Koulutuksen saavutettavuuden varmistaminen, erityisesti digitaalisuutta kehittämällä
  • Saavutettavuuden tavoitetason ja hierarkioiden määrittely, mallintaminen ja toteutus

Maakuntaohjelma on hyväksytty maakuntavaltuustossa joulukuussa 2017. Sen valmistelu ja toteutumisen seuranta ovat Pirkanmaan liiton vastuulla, mutta sen toteuttaminen tapahtuu maakunnan eri organisaatioiden ja ihmisten laajana yhteistyönä.